24.2.2011

Kalatäytteinen leipä
















Ohjeen avulla valmistat: noin 4 kokonaista kuvan mukaista pientä leipää.
Tarvittava valmistusaika arviolta: Alle 30 min.
Vaikeusaste: helppo


Näitä aineksia tarvitset:

4 sämpylää, ruisleipää tai pieni patonki
1/2 kurkkua
1 tomaatti
1 ruukkusalaatti tai jäävuorisalaattia
1 pieni paprika
Tuorejuustoa (maku oman maun mukaan)
100 g kylmäsavulohta tai graavilohta fileinä tai esim. tonnikalaa


Näitä välineitä tarvitset:
Leikkuulauta, sileä- ja sahateräinen veitsi, lautanen.







Näin valmistat leivät:

1. Irrota ruukkusalaatin multainen ruukkuosa ja huuhtele lehdet huolellisesti.








2.  Huuhtele myös tomaatti, kurkku ja paprika.







3.  Pilko paprika esimerkiksi seuraavan kuvasarjan osoittamalla tavalla. Leikkaa ensin parin sentin paksuinen "hattuosa" paprikan yläosasta, missä kanta sijaitsee. Irrota kanta sormin työntämällä.



4. Leikkaa myös paprikan pohja pois.









5. Leikkaa veitsellä viilto jäljellä olevaan "paprikarenkaaseen", avaa varovasti ja leikkaa veitsellä valkoinen osa ja siemenet pois.








6. Levitä "paprikarengas" varovasti leikkuulaudalle ja leikkaa ohuita siivuja.








7.  Pilko lopuksi myös paprikan ylä- ja alaosat. Laita pilkotut paprikat lautaselle syrjään.







8. Ota kurkku ja halkaise kahtia. Leikkaa puolikas kurkku ohuiksi siivuiksi. Laita pilkotut kurkut lautaselle syrjään.








9. Leikkaa tomaatti siivuiksi sahalaitaisella veitsellä. Laita pilkotut tomaattisiivut lautaselle syrjään.








10.  Avaa viimeisenä kalafileet. Kuvassa 200 g kalaa, josta puolet (= 100 g) riittää noin neljään leipään.











11. Ota tuorejuusto ja leipä ja voitele leivän puoliskot tuorejuustolla.








12.Asettele salaatinlehdet, tomaatti-, kurkku- ja paprikasiivut leivälle. Asettele viimeiseksi kalafileet. Kaikkia aineksia riittää 2-4 kpl yhtä kokonaista leipää kohden.



13. Laita leivän kansiosa paikoilleen.










Nauti esimerkiksi ilta- tai välipalana.










- VINKKI! Voit käyttää kalan sijaan myös esimerkiksi kokolihaleikkeleitä tai juustoa.

- VINKKI! Saat herkulliset wrapit tekemällä leivät tortillaleipään tai ohueen rieskaan. Voitele leipä tuorejuustolla, levitä täytteet ja kääri rullalle.

- VINKKI! Jos kalaa jää yli, voit valmistaa siitä esimerkiksi herkullisen uuniperunatäytteen!

- VINKKI! Englanninkielinen video, jossa näytetään eräs tapa leikata paprika.


Ravintoainesisältö

 


Koko resepti
Annos / kpl
Hiilihydraatteja
  132 g
 33 g
Proteiinia
  46 g
 11,5 g
Rasvaa
  29 g
 7 g
Kuitua
  16 g
 4 g



Energiaa kJ:
  4250
1062
Energiaa kcal:
  1015
254

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vastaan mielelläni kysymyksiin ja otan vastaan kommentteja ja kehitysideoita koskien sivustoa ja ruokaohjeita.