23.2.2011

Tonnikalakastike










Ohjeen avulla valmistat: noin 4 annosta.
Tarvittava valmistusaika arviolta: alle 45 min.
Vaikeusaste: hieman vaativampi


Näitä aineksia tarvitset:

1 prk tonnikalaa
1 prk tomaattimurskaa (400g -500 g)
1 sipuli TAI 100 g valmiita pakastesipulikuutioita 
1 tl pitsamaustetta, oreganoa TAI basilikaa
1/2 tl mustapippuria 


Paistamiseen:

Öljyä 
 

Tarjoiluun:
Esimerkiksi pastaa ja parmesan-juustoa 







Näitä välineitä tarvitset:

Paistinpannu, paistinlasta, leikkuulauta, veitsi, haarukka, teelusikka










Näin valmistat kastikkeen:

- Pilko ensin sipuli:

1. Leikkaa veitsellä sipulin suiposta päästä pala ja irrota kuoret.



 






2. Halkaise sipuli kahtia. Älä irrota sipulin kantaa.







3. Leikkaa sipuliin viiltoja pituussuunnassa terävällä veitsellä, mutta jätä kanta ehjäksi. Tee useita viiltoja tiheään.








4. Leikkaa sipuliin muutamia viiltoja vaakasuunnassa.







5. Leikkaa sitten viiltoja suiposta päästä vaakasuunnassa niin, että sipulista muodostuu pieniä kuutioita. Poista kantaosa viimeisenä. Toista sama toiselle sipulin puoliskolle.








6. Aseta paistinpannu levylle ja laita levy päälle (aseta nuppi kohtaan 5). Anna pannun kuumentua hetki.













7. Laita noin 1 tl öljyä pannulle ja kaada sipulikuutiot pannulle. Paista sipulikuutioita varovasti sekoitellen muutama minuutti, kunnes sipulikuutiot pehmenevät ja saavat hieman kullan ruskeaa väriä.








8. Avaa tonnikalapurkki ja valuta vedet pesualtaaseen. 









9. Kaada tonnikalapurkin sisältö pannulle.










10.  Avaa tomaattimurskapurkki ja kaada pannulle. Sekoita.








11. Lisää 1/2 tl rouhittua mustapippuria.








12. Lisää 1 tl oreganoa. Sekoita.









13. Pienennä levyä 2-3:seen ja anna kiehua noin 10 minuuttia. Voit sillä välin esimerkiksi keittää pastan tämän ohjeen avulla.


Tarjoile esimerkiksi pastan ja parmesan-juuston kanssa.  Viipaloi lisäksi vaikkapa kurkku- ja tomaattisiivuja sekä raikasta salaattia.




 









- VINKKI! Lisää perusohjeeseen 1 valkosipulinkynsi tai käytä valkosipulilla maustettua tomaattimurskaa. Paista pilkottu valkosipuli sipulin kanssa. Voit lisätä kastikkeeseen myös esimerkiksi 1 dl kivettömiä oliiveja tai 1/2 aurinkokuivattuja tomaatteja.

-VINKKI! Saat vaihtelua makuun lisäämällä esimerkiksi maustettua tuorejuustoa kastikkeeseen. Yrttiset ja pippuriset tuorejuustot sopivat tähän hyvin. Käytä maun mukaan esimerkiksi 1-2 rkl.

- VINKKI! Kasvisversio: Huuhtele, kuori, pilko ja paista runsaasti kasviksia pinessä öljymäärässä (n. 1 rkl) (esimerkiksi 1 sipuli, 1 paprika ja herkkusieniä). Tonnikalan sijaan voit myös käyttää esimerkiksi soijarouhetta. Valmista soijarouhe pakkauksen ohjeen mukaan.

- VINKKI! Jos kastiketta jää yli, voit käyttää loput vaikka lämpimien voileipien päällysteenä. Levitä 1-2 rkl kastiketta ruis- tai paahtoleipien päälle ja ripottele päälle juustoraastetta. Paista 225 C asteessa, uunin keskitasolla noin 15 minuuttia, kunnes juustoraaste on sulanut ja saanut hieman kullanruskeaa väriä pintaan.


Ravintoainesisältö (kastike, ilman pastaa tms.)

 


Koko resepti
Annos / kpl
Hiilihydraatteja
  23 g
 5,7 g
Proteiinia
  32 g
 8 g
Rasvaa
  16 g
 4 g
Kuitua
  6,5 g
 1,6 g



Energiaa kJ:
  1629
407
Energiaa kcal:
  389
98

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vastaan mielelläni kysymyksiin ja otan vastaan kommentteja ja kehitysideoita koskien sivustoa ja ruokaohjeita.